maanantai 21. huhtikuuta 2014

Koristeet

Hääpaikan koristelu alkaa olla toteutusta vaille valmis (huh! :D). Pääsiäisen aikana askartelimme kaason kanssa satakunta riisi- ja karkkipussia. Vieraita on kutsuttu noin 120, joten loput ehditään tekemään sitten kun tarkka vierasmäärä on selvillä toukokuun loppupuolella. Pöytien koristelukin alkaa olla päässäni selvillä, kunhan saan pöytäliinat postista niin pääsee kokeilemaan ihan livenä miltä suunnitelmani näyttää. Tarkoituksena on siis laittaa pöytiin siniset satiinikaitaliinat, kaksi pientä (ison pilttipurkin kokoista) valkoisella pitsillä ja sinisellä satiininauhalla ja -rusetilla koristeltua maljakkoa ja 1-2 korkeampaa kapeaa maljakkoa, jotka koristellaan niinikään sinisellä satiininauhalla. Pienempiin maljakoihin tulee yksi sininen pioni, krysanteemi tai muu vastaava kukka niin, että vartta ei näy ollenkaan vaan kukka ikäänkuin lepää maljakon suuaukolla. 

sininen pioni

Korkeiksi maljakoiksi olen ajatellut Ikean Rektangel-maljakoita, joihin kukiksi tulisi 2-3 sinistä ja valkoista neilikkaa. Maljakoiden lisäksi pöytiin tulee ripoteltuna valkoisia suklaasydämiä Juhla Centeristä, valkoiset koristekivet paikkakorteiksi sekä siniseen tylliin kiedotut siniset Marianne-karkit, sekä mahdollisesti servetit. Unohdinkohan jotain? Pöytiin ei tule mitään ohjelma- tai menukylttejä, vaan ohjelma laitetaan isommalle taustalle juhlatilan seinälle ja menu buffetpöytään. Pöytänumerot teemme, mutta ne ovat varmaan ihan vain jotkut yksinkertaiset taitetulle pahville tulostetut numerot. 

Juhlatilassa on muutama lattiasta kattoon ulottuva pylväs, ne ajattelimme koristella kieputtamalla niiden ympäri valkoista hallaharsoa ja sen päälle vaaleansinistä organzaa raidaksi. Mietin, että joku valosarjakin voisi olla hauska lisä, mutta täytyy katsoa sitä myöhemmin. Istumajärjestys tulee oven viereen (mahdollisesti ulkopuolelle, jos ei sada) vanhaan valkokarmiseen ikkunaan valkoisella tussilla kirjoitettuna. 

Oven ulkopuolelle voisi myös ripustaa jonkun liitutaulukyltin, missä lukee "tervetula" tai meidän nimet tai jotain muuta vastaavaa. Ostin liitutaulutarraa reilunkokoisen palan, sitä kun liimaa pahvitaustaan niin voi tehdä minkälaisia kylttejä vain. 

Tilasin eBaysta myös sinisillä ja valkoisilla sydämillä varustettuja pieniä pyykkipoikia. Niillä olisi tarkoitus ripustaa kuvia meistä narulle juhlatilan seinään. Sijoituspaikka on vielä vähän auki, se varmaankin selviää häitä edeltävänä perjantaina kun näemme missä olisi sopiva tila. 

Yläkerran tanssitilan kattoon kiinnitetään erikokoisia ja -sävyisiä pom pomeja, ja tanssitilan laidoilla olevat pöydät saavat varmaankin myös siniset kaitaliinat, tosin ilman valkoisia alusliinoja. Yläkerran baaritiskille tulee myöskin liitutauluun tehty drinkkilista. 

Minusta on koko ajan tuntunut siltä, että meille ei tule kovinkaan paljoa koristeita. Nyt kun tätä listausta luen, niin onhan niitä kuitenkin aikamoinen määrä! :D Minulla on vielä "ylimääräisenä" yksi rulla valkoista 30cm leveää pitsiä, sen voisi käyttää vaikka hääparin pöydän koristeluun...

Kutsut saatiin lähetettyä ajallaan, mutta osasta olivat osoitelaput tippuneet huonon liimauksen vuoksi. Soittelimme sitten kutsutut läpi ja saimme samalla muutamia ilmoittautumisia. :) Yhteensä ilmeisesti kuusi kutsua ei ollut löytänyt perille, ja heille laitoimme sitten uudet kutsut. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa, ja puolet kutsutuista ovatkin jo ilmoittautuneet häihin! 

Seuraavaksi pitäisi päättää ja harjoitella häävalssi sekä valita musiikki kirkkoon. Drinkkimukeja ja muita tarvikkeitakin voisi jo alkaa haalia. Hommaa tuntuu riittävän, vaikka näitä häitä on suunniteltu jo pian kaksi vuotta!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

eBay-neitsyyden menetys ja muita uutisia

Ebay on täynnä edullisia koristeita ja asusteita häitä varten. Halpojen hintojen innoittamana uskaltauduin minäkin kokeilemaan sieltä ostamista. Tein tunnukset ja PayPal-tilin ja aloin shoppailla. Ja tähän asti kaikki on sujunut kuin rasvattu! :) Olen ostanut eri myyjiltä tähän mennessä 30 pompom-palloa, yli 100 metriä satiininauhoja koristelua varten sekä tylliä karkkeja ja riisejä varten. Kaikista näistä olen maksanut yhteensä (postikuluineen kotiovelle kannettuna) alle 35 euroa. Suosittelen muillekin pienen budjetin hääpareille. :) Vielä ajattelin tilata kaitaliinat pöytiin ja mahdollisesti jotain pientä koristetta, mikäli tarvetta on. Täytyisi käydä juhlapaikalla taas katselemassa, niin selkiytyisi vähän koristeiden tarve. Nythän häihin on enää reilut 2kk aikaa, sehän hujahtaa ohi silmänräpäyksessä jos ei ole tarkkana! 

Sulhasen pukuhuoletkin ovat jo takana päin. Kävimme muutamassa juhlapukuja vuokraavassa liikkeessä sovittamassa tummia pukuja, shaketteja ja frakkeja. Mistään ei kuitenkaan löytynyt ihan täydellistä, sillä a) sulhanen ei tahtoisi mustaa pukua ja b) hän on kovin hoikka, ja vuokrapuvut ovat yleensä normaalimitoitusta. Niinpä päädyimme ostopukuun. Ja millaiseen pukuun, herranjestas kuinka kuuma mies mulla onkaan! ;) Löysimme Haloselta Turo Tailorin Red Label-merkin kapealinjaisen tummansinisen puvun, joka istui kuin mittatilaustyönä tehty. Samasta liikkeestä löytyivät vielä pukuun sopivat liivi ja kravattikin, joten asukokonaisuus alkaa olla valmis. Sulhanen haaveilee ruskeista kengistä, saa nähdä minkälaiset löytää! 

Olen ollut lähiaikoina niin laiska kirjoittamaan, että täytyy oikein miettiä, mitä kaikkea on jäänyt kertomatta. Kutsujen malli on nyt valmiiksi suunniteltu ja ohjetekstit kirjoitettu, täytyy joku myöhäinen ilta tai aikainen aamu mennä yliopiston mikroluokkaan tulostamaan ne. Täytyykin tehdä se ihan lähipäivinä, sillä lauantaina meillä on kaasoni kanssa kutsuaskartelutalkoot, joissa kutsut paketoidaan kuoria ja merkkejä myöten valmiiksi. Ajattelin saada ne maanantaina postiin, olisi hauskaa jos vieraat saisivat kutsunsa aprillipäivänä! ;) Ajattelin että jos lauantaina jää aikaa, voisimme myös tehdä riisipusseja ja muita koristeita. Voi kuitenkin olla että kutsuissa on ihan tarpeeksi hommaa ja koristeet jäävät toiseen kertaan. Pysyy ehkä mielenkiintokin yllä kun ei tule överipitkiä sessioita?

Tällaisia kuulumisia tässä vaiheessa, jännitys alkaa pikkuhiljaa tarttua...! ;)

maanantai 27. tammikuuta 2014

138 päivää, jaiks!

Niinpä, sellaiset neljä ja puoli kuukautta aikaa häihin. Hiukkasen alkaa jo jännittää, nythän voi jo "ihan oikeasti" alkaa suunnittelemaan ja tekemään hankintoja!

Tämän postauksen innoittajana toimi vihkisormukseni, jonka äsken kävin hakemassa. 
Olen ihastellut tätä sormusta jo kauan, mutta ajatellut ettei se ole sovelias vihkisormukseksi. Sovittelin rivisormuksia ja vähän kaikennäköisiä, mutta ne aina jotenkin hukkuivat tuon kihlan viereen eivätkä näyttäneet oikein miltään. Kun sitten sovitin tuota sormusta, niin tiesin heti että minun on saatava se! Odottelin tammikuun alennusmyyntejä, vertailin hiukan hintoja ja tänään sitten hain sormukseni Sokoksen Timanttisilta. Kaupan päälle saimme kaiverrukset sekä Ollin kihlaan että tähän, ja kaikkien kolmen sormuksen puhdistukset ja kiillotukset. En tosin tiedä, kuuluvatko ne yleensäkin hintaan, mutta olen todella tyytyväinen näihin kauppoihin. Täytyy kyllä vielä kehua liikkeen palvelua, oli todella mukavaa asioida siellä. Täytyy ehdottomasti mennä taas, kun seuraavan kerran olen koruja ostamassa. 

Aloitin maanantaina Fitfarmin kymmenen viikon  Bikini Challenge -treeniohjelman ja dieetin, sillä erehdyin joku päivä vaa'alle ja tajusin lihoneeni noin viidessä vuodessa lähes kymmenen kiloa! Toivottavasti tällä kuurilla lähtee tai ainakin pääsee alkuun. Ensimmäinen viikko on mennyt hyvin, vaikkei tuloksia vielä näy... (ai kuka on kärsimätön?) 

Seuraavaksi olen ajatellut hankkia korut ja sen sinisen pitsiboleron, josta aiemmassa postauksessa jo haaveilin. Kutsuja suunnittelin hieman viime viikolla, nyt kun hain Sinooperista hiukan mallipapereita niin pääsee testaamaan miltä ne milläkin paperilla ja väriyhdistelmällä näyttävät!