keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Hääpaikka päätetty!

Olen ilmeisesti pitänyt pientä luovaa taukoa sekä bloginalustani että oikeastaan koko hääteemasta. Tuntuu, että ideoita tulee muutenkin jotenkin kausittain, ensin ei vähään aikaan kiinnosta koko asia ja sitten tulee sata ideaa kerralla. 

Käytännön järjestelyt ovat nyt edenneet niin, että hääpaikka on varattu (ja täten hääpäiväkin lyöty lukkoon, hui!). Saimme viime tingassa varattua Tervahovin häidemme viettopaikaksi. Enkä mitenkään liioittele tuota viime tinkaa, jäljellä oli meidän viikonloppumme lisäksi hajanaisia aikoja touko- ja syyskuulle. Enpä olisi uskonut että niinkin pienellä paikkakunnalla pitää olla näin ajoissa! 


Tässä Tervahovin sivuilta lainatussa kuvassa on juhlatilan alakerta. Meidän häihimme mennessä tuolit ja pöydät ovat kaikki samanlaisia, ilmeisesti noita kuvan tummimpia. Tila näytti kuvissa mielestäni hieman pimeältä, mutta kun kävimme katsomassa paikan päällä, oli valoa paljon, ottaen huomioon sen että oli hämärä talvi-ilta. 

Tämäkin kuva on Tervahovin nettisivuilta, koska en itse älynnyt ottaa kuvia siellä käydessämme. Tilan yläkerrassa on tilaa tanssata vaikka läpi yön! Siellä on myös paikka baaritiskille ja istumapaikkoja. Näiden lisäksi paikassa on vielä noin 40 hengen katettu terassi, oma ranta, saunakabinetti ja... lämmitettävä palju! Saa nähdä ehdimmekö käyttää sitä, mutta haaveissa olisi perjantai-iltana kaikkien järjestelyjen jälkeen rentoutua talkooväen kanssa paljussa ja saunassa... 

Hääpaikan koristelusta en oikein osaa sanoa vielä juuta enkä jaata. Emme kumpikaan hirveämmin välitä yltiöromanttisista koristeista, joten luulen että kattaus ja kukat saavat toimittaa koristeiden virkaa! 


2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisen paikan olette löytäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on paikka. Tulee vähän mieleen Husulan vintti, jossa olin viime kesänä häävieraana.

      Poista